
OP Ryhmän vuosi 2024
OP Ryhmän visio on olla johtava ja vetovoimaisin finanssiryhmä Suomessa. Perustehtävämme on edistää omistaja-asiakkaidemme ja toimintaympäristömme kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia. OP Ryhmän vuosikertomus 2024 kertoo, miten olemme toteuttaneet perustehtäväämme ja strategiaamme vuonna 2024.
Avainluvut 2024
Pääjohtajan katsaus
Haluamme toimia toiveikkaamman tulevaisuuden suunnannäyttäjänä suomalaisessa yhteiskunnassa. Meille Suomen ja suomalaisten menestyminen on ykkösasia niin tänään kuin tulevaisuudessa.
Timo Ritakallio, OP Ryhmän pääjohtaja
Vuonna 2024 toimintaympäristöä leimasi viime vuosien tapaan poikkeuksellisen jännittynyt geopoliittinen tilanne Suomen lähialueilla. Venäjän Ukrainaan kohdistama hyökkäyssota on jatkunut jo kolme vuotta, ja Lähi-idän konflikti laajentui aiempaa laajemmalle alueelle. Kansainvälisen politiikan ja globaalin talouden mannerlaatat ovat suurten muutosten keskellä, mikä luo epävarmuutta talouteen ja laajemminkin toimintaympäristöömme.
Maailman talous kasvoi viime vuonna kolmen prosentin tahtia, mutta Euroopassa kasvu jäi reiluun prosenttiin. Suomen talous kärsi negatiivisesta kehityksestä toista vuotta peräkkäin. Loppuvuotta kohden talous alkoi kuitenkin vähitellen elpyä, ja OP Ryhmä odottaa Suomen bruttokansantuotteen kasvavan parilla prosentilla vuonna 2025.
Heikko taloussuhdanne näkyi erityisesti rakentamisessa ja siihen liittyvissä toimialoissa. Kiinteistösektorin riskit pysyivät korkealla tasolla. Konkurssien määrä kasvoi selvästi edellisvuoteen verrattuna.
Suomessa inflaatio hidastui tuntuvasti vuoden takaisesta 3,6 prosentista 0,7 prosenttiin. Sen sijaan työttömyys oli kasvussa työttömyyden trendin noustessa joulukuussa 8,9 prosenttiin. Markkinakorkojen lasku jatkui lähes koko vuoden ja euriborkorot olivat vuoden lopulla selvästi alkuvuotta alemmalla tasolla.
OP Ryhmän liikevoitto kehittyi erittäin myönteisesti ja koko vuoden liikevoitto nousi edellisvuodesta 21 prosenttia ja oli 2 486 miljoonaa euroa. Erinomainen tuloskehitys mahdollistaa tuntuvien etujen tarjoamisen yli 2,1 miljoonalle omistaja-asiakkaallemme myös vuonna 2025. Omistaja-asiakkaamme saavat vuoden 2024 tapaan päivittäiset pankkipalvelut ilman kuukausimaksua ja OP-bonukset kertyvät 40 prosentilla korotettuna vuoden 2022 normaaliin tasoon verrattuna. Näin helpotamme osaltamme kotitalouksien tilannetta näinä taloudellisesti haastavina aikoina. Korotettujen OP-bonusten ja päivittäispalveluihin liittyvän edun yhteenlaskettu kokonaisarvo on vuonna 2025 arviolta 400 miljoonaa euroa eli kyse on merkittävästä edusta.
OP Ryhmä on vahvassa kunnossa tukemaan asiakkaitaan Suomen talouden vähitellen elpyessä. Meiltä saa kilpailukykyiset pankki- ja vakuutuspalvelut erilaisiin tarpeisiin. Haluan lämpimästi kiittää kaikkia asiakkaitamme luottamuksestanne OP Ryhmää kohtaan vuonna 2024. Haluamme olla luottamuksenne arvoisia myös jatkossa.
Strategiamme
Perustehtävämme ja arvomme ohjaavat sekä toimintaamme että valintojamme ja antavat työllemme merkityksen. Kaikkea toimintaamme ohjaavat arvomme ovat ihmisläheisyys, vastuullisuus ja yhdessä menestyminen.
Rakennamme yhdessä kestävää huomista
Strategiamme ja arvojemme mukaisesti haluamme olla vastuullinen finanssialan edelläkävijä. Vastuullisuustyömme perustuu OP Ryhmän perustehtävään ja arvoihin, joita asiakasomisteinen liiketoimintamallimme tukee. Vastuullisuuteen liittyvät sitoumuksemme ulottuvat useille alueille, kuten ympäristövastuuseen, asiakaslähtöisyyteen, yhteiskuntavastuuseen, henkilöstömme hyvinvointiin ja eettisen toiminnan periaatteisiin.
Vastuullisuusohjelmamme ja sen tavoitteet vastaavat muuttuvaan toimintaympäristöön, kasvaneisiin sidosryhmien odotuksiin ja lisääntyneisiin sääntelyvaateisiin.
OP Ryhmän vastuullisuusohjelma ohjaa ryhmän toimintaa ja rakentuu kolmen teeman ympärille: ilmasto ja ympäristö, ihmiset ja yhteisöt sekä hyvä hallintotapa.
Data OP Ryhmän ytimessä
OP Ryhmä hyödyntää dataa tavoitteellisesti ja pyrkii luomaan sen avulla arvoa asiakkailleen, itselleen ja toimintaympäristölleen. Vuonna 2024 kehitystyössä painotettiin datan hyödyntämisen lisäksi sen hallintaa, kuten omistajuutta ja laatua. Vuoden aikana dataa myös hyödynnettiin liiketoimintasegmenteissä enemmän kuin aiemmin OP Ryhmän historiassa.
Keskeiset tapahtumat 2024
Omistaja-asiakkaille ilmaiset päivittäispalvelut ja korotetut OP-bonukset
Osuuspankkien omistaja-asiakkaat hyötyivät OP Ryhmän hyvästä taloudellisesta menestyksestä. OP Ryhmä korotti vuodelta 2024 kertyviä OP-bonuksia omistaja-asiakkailleen 40 prosentilla vuoden 2022 normaaliin tasoon verrattuna.
Lisäksi vuonna 2024 OP Ryhmä on tarjonnut omistaja-asiakkailleen päivittäiset pankkipalvelut ilman kuukausimaksua. Etujen yhteenlaskettu arvo vuodelta 2024 omistaja-asiakkaille oli lähes 400 miljoonaa euroa. Edut ovat voimassa myös vuonna 2025.
OP liittyi Euribor-paneeliin
OP Yrityspankki Oyj liittyi jäseneksi Euribor-viitekorkoja hallinnoivaan paneeliin. OP Yrityspankki täydentää kokoonpanoa, sillä paneelissa ei ollut aiemmin mukana pohjoismaista pankkia. Euribor-viitekorko mittaa korkoa, jolla eurooppalaiset pankit voivat saada euromääräistä rahoitusta rahamarkkinoilla ilman vakuuksia. Suomessa Euribor-korkoja käytetään yleisesti esimerkiksi asuntolainojen viitekorkoina. Euribor-viitekorkoja hallinnoi European Money Markets Institute (EMMI), joka vastaa viitekorkojen laskentaperiaatteista ja julkaisemisesta.
OP kiihdyttää vauhtiaan varallisuudenhoidossa
OP Ryhmä tavoittelee merkittävää kasvua säästämisen ja sijoittamisen palveluissa. Uusi Varallisuudenhoito-organisaatio aloitti toimintansa huhtikuussa. Liiketoimintaa luotsaa OP Osuuskunnan johtokunnan jäsen, johtaja Hanna Porkka.
Joulukuun lopussa OP hallinnoi noin 111 miljardin euron varallisuutta, ja sen hallinnoimissa sijoitusrahastoissa oli yhteensä yli 1,4 miljoonaa osuudenomistajaa. Vuonna 2024 noin 360 000 asiakasta säästi säännöllisesti rahastoihin. OP tarjoaa asiakkailleen laajan, laadukkaan ja aina ajankohtaisen valikoiman sijoitustuotteita ja -palveluita, jotka kattavat kaikki keskeiset omaisuusluokat.
Henkilökohtainen apuri OP Aina
Kesäkuussa OP julkaisi OP Ainan, joka on ensimmäinen suomalainen tekoälyä ja herätteitä hyödyntävä finanssialan palvelu. OP:n digikanavissa toimiva palvelu auttaa asioinnissa kellon ympäri viikon jokaisena päivänä.
OP Aina esimerkiksi ilmoittaa asiakkaalle tehtävistä tai muista asioista, jotka tarvitsevat käyttäjän huomiota. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erääntyvät maksut, korttimaksun turvarajojen säätäminen tai pankkikortin mahdollinen väärinkäyttö. Vuoden loppuun mennessä asiakkaat olivat käyttäneet OP Ainaa jo yli 6,25 miljoonaa kertaa.
OP Ryhmä tukee lapsia ja nuoria
Kesällä 2024 OP Ryhmä tarjosi yli 2 000 nuorelle kesätyöpaikan vuosittaisessa Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa. Vuoden aikana osuuspankit lahjoittivat yleishyödyllisille yhdistyksille tuen 15–17-vuotiaiden nuorten työllistämiseksi kahdeksi viikoksi.
Pohjola Vakuutus aloitti yhteistyön MIELI ry:n kanssa edistääkseen nuorten mielen hyvinvointia Nuori mieli urheilussa -toiminnan kautta yhdessä lajiliittokumppaneiden kanssa. Lisäksi Pohjola Vakuutus jatkoi nuorten unelmoinnin tukemista Lasten ja nuorten säätiön Dreams-ohjelman yhteistyökumppanina.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
* OP Ryhmän vuosikertomus 2024 on julkaistu uudelleen 24.3.2025 op.fi-verkkosivuilla. Toimielinten palkitsemisraportista on korjattu graafi sivulla 645.